Ikäiseni ihminen ei pysty salaamaan kuoleman totuutta. Ei sitä jauhaakaan tarvitse mutta totuus mikä totuus. Pidän hoopona, jos kuusikymppiset juoksevat karkuun kuoleman vääjäämättömyyttä. Ajatus ei ole mitenkään ortodoksinen silloin. Ihmisen elämä on kuin tuohuskynttilä. Kerran se palaa loppuun mutta toivottavasti se on valaissut arvokkuuden päämääriä. Elämää ei tule hylätä siksi, että on kuolema. - Mieltäni innoittaa näky, että sittenkin ryhtyisin myös vlogistiksi. En välttämättä omalla nimellä vaan niin sanotusti taiteilijanimellä. Dick Happiness. Eikö se olisi hyvä? Sehän suorastaan nousee blogini sisällöistä. Jatkan kuvitteluani. Siinä Dick Happiness luopuu vuoteestaan mutta ei nukkumisesta. Hän ostaa ruumisarkun ja se sijoitetaan kuljetusmiesten avustuksella makuuhuoneeseen... Kansi vain varastoon odottamaan paikalle panemista. - Siinä sitä ollaan ja nukutaan. Mutta kun nimensä mukaisesti Dick Happiness on optimisti niin kohta arkun vieressä on arkku rakastettua varten. Kaksi arkkua makuuhuoneessa! Voitaisiin nukkua erikseen arkuissa. Mutta kaunis on kuva alastomasta parista, joka nukkuu sylikkäin samassa arkussa.