Kysellään elämän tarkoitusta. Voisi kai joskus arkisesti todeta, että se on pyrkimystä olla jotenkin sinut itsensä kanssa ja siltä perustalta tehdä jotain yhteiskunnallisesti rakentavaa. Niin - sinut itsensä kanssa. Mikä valtava haaste se onkaan minulle ja kaltaisilleni ihmisille. - Elämä ei tunnu mitenkään riittävän siinä, että tulisi sinuiksi itsensä kanssa. Varsinkin, jos on DID-vääntö elämässä. Mutta miksipä luopua tavoitteesta. - Joskus matka tavoitteeseen aiheuttaa merkittäviä muutoksia vuorovaikutussuhteisiin. Sinua hylätään, mutta itsekin hylkäät. On suoraan sanoen tappavia vuorovaikutussuhteita missä ajaa jatkuvasti verisiä kolareita, joten ei auta muuta kuin ottaa eroa. - Ehkä sitten tulee uusia tilalle. Toivottavasti. Miksi luopua toivosta? - Aika on ihmeellinen. Kävin äsken kaupassa ja palatessani olin hieman turta. En sävähtänyt edes traumafilmiäni. Ajattelin, että plääh plääh, juuri noin. Se selittää menneet triggeröitymiset. Ajassa on siunattu etäisyyden ulottuvuus silloin kun asioita pääsee käsittelemään eivätkä ne enää peity amnesiaan. - Sinut itsensä kanssa... ei ole edes yksinäisistä yksinäisintä joulua, jos on sinut itsensä kanssa... jotenkin kuitenkin kaikitenkin...