Oma ajatteluni kytkeytyy siihen ajatteluun minkä Pekka Kuusi kirjoitti teoksessaan Tämä ihmisen maailma. - Kuusi yritti havahduttaa rauhantyön hengessä ja samaa minäkin olen yrittänyt vähäisin käytettävissä olevin keinoin. Siis lehden mielipidekirjoituksissa ja täällä blogissa. Jossain toisaalla blogissa. - Minä en elättele päässäni nautinnollisia kuvia väkivaltaisista tavoista puuttua väestökysymykseen. Mutta vallan suhteen minulla ei ole harhoja. Valta tahtoo aina turvata itsensä kaikin käytettävissä olevin keinoin ja niihin kuuluvat mukaan myös väkivaltaiset keinot mitä jatkuvasti uudistetaan tieteellisteknologisessa kulttuurissa. - On selvää, että avaruuden hallinnasta kamppaillaan ja tullaan kamppailemaan. - Rauhantyön pitäisi tietysti uskoa mahdollisuuksiinsa loppuun saakka ja se usko hetkittäin pahoin huojahtelee. Se huojahtelee siksikin, koska suuret uskonnot ja kirkkokunnat eivät puhu tänään väestökysymyksestä. Ne eivät näe väestöllistä vaaraa kokonaisuudelle. Jos puhutaan ilmastonmuutoksesta niin samaan yhtälöön ei kiinnitetä väestökysymystä. - Kaikki mikä ei sisälly sivistykselliseen ja älylliseen rauhantyöhön on tappiota.