Tässä meidän elämässämme pyhistä kuvista pyhin on se kun mies on hakenut vaimonsa synnytyslaitokselta ja siinä he sitten ovat. - Vaimo vauva sylissään. "Minun omani", mies ajattelee. Mitään pyhempää ei elämässämme ole. - Minulta tämän vei pois DID. Siksi en saanut sitä kokea. Ja se kyllä koskee. Se tekee kuvaamattoman kipeää. - Pienen pieni tuhisija (ei vielä varttuneeksi venynyt) lämpimän, kanelipullantuoksuisen vaimon sylissä. Kaikki on siinä... - Kyllähän minä peikko ja hirvitys tämän käsitän. - Herra armahda ja saattele minut seuraavaan hetkeen sillä minun on nyt niin kipeä, katkera ja tyhjä hetki. - Kohta syntyy Kristuslapsi, eheyttäjäni, on joulu. - Mutta pyhistä kuvista pyhin... vaimo jonka rakkaus ei päättynyt synnytyslaitokselle vaan se yhä jatkuu ja siinä he ovat vaimo vauva sylissään. - Ei siinä oikein pystyisi ihmistsunamista puhumaan... voi todellisuudentajun summaavaa, ankaraa murhenäytelmää! Voi havahtunutta mieltä!