Katsoin Ylen sivuilta juttua eräästä levykauppiaasta, joka on toipunut psykoosistaan. - Kyllä. Psykoosistakin voi toipua. Asioista ymmärtämättömät voivat lyödä traagisia ja lopullisia leimoja ja se on heidän ongelmansa. - Tässä blogissa silloin kun olen kirjoittanut psykoosista olen tarkoittanut nimenomaan dissosiatiivista psykoosia, joka on melkoinen sekametelisoppa mutta se samalla purkaa traumaattista amnesiaa. Sen kulussa räjähtää traumapommi ja räjähdyksen jälkeen uhri näkee traumafilminsä, jonka suhteen aina painotan varovaisuutta. Se voi kertoa asioita oikein ja myös väärin. Tulkintaa vääristää, että tulkitsija on aikuinen ihminen ja todellisten tapahtumien ja filmin näkemisajankohdan väliin sijoittuu ehkä vuosikymmenten aika. Psykoosissa kyllä on tuhoutumisen vaara ellei potilasta saada hoidon turvaan. - Mikäli on kysymyksessä dissosiatiivinen psykoosi niin sen tunnistamisessa tarvittaisiin psykiatrista osaamista. Mahdollisuuksia tunnistamiseen. Edellytyksiä tunnistamistyöhön. Tässä olen epäileväinen. - Jos kysymyksessä on dissosiatiivinen psykoosi ja siitä toipuminen niin toipuminen käynnistää traumatyönkin. Se käynnistää aivan varmasti elämän uudelleenkäsikirjoittamisen. Tässä käsikirjoittamisessa on yksinkertaisesti pakko huomioida se, että traumafilmi on totta. Että niin on kerran tapahtunut ja että lapsen kauhuun liittyy tapahtumia poissulkeva amnesia. - Jokaisen pitäisi saada hoitoprosessissa kohdennetusti sitä mitä hän tarvitsee. Esitän oletuksen, että suomalainen psykiatrinen hoitoprosessi on aivan liian epäherkkä tähän. Asia on ilman muuta resurssikysymyskin.