Eräs lähetyssaarnaaja eilen katsomassani tuubivideossa kertoi telttakokouksen väkimäärän kasvusta siellä jossain. Niin ymmärsin. Tekisi mieleni kysyä, oliko väkimäärän kasvussa tapahtunut myös prosentuaalista kasvua suhteessa perusjoukkoon mikäli kokonaispopulaatio kasvaa räjähdysmäisesti vai oliko kyseessä sittenkin prosentuaalisesti ajatellen väheneminen... Elän käsityksessä, ettei lähetyssaarnaajia kiinnosta ihmistsunamista saarnaaminen suurilla kasvualueilla vaan keskitytään omaan mainiointiin Raamatun lukemisen merkeissä. En ole kuullut lähetyssaarnaajasta, joka veisi eteenpäin viestiä väestönkasvun ongelmatiikasta. Minullehan kaikki mikä vahingoittaa elonkehän kokonaishyvinvointia on myös Raamatun vastaista. Luen Raamattuani niin. Ihmisen tulee olla hyvä ja ymmärtäväinen elonkehän puutarhuri. Ihmisen tarkoitus ei ole olla heinäsirkka. - No niin. Se lähetyssaarnaajista, joiden maailmankuva ei ole päivittynyt. - Kun opiskelin niin alaani kuului tutustuminen erilaisiin tarveteorioihin. Ihmisillä on tarve saada ruokaa syödäkseen, on turvallisuuden tarpeita. On liittymisen tarpeita. On vuorovaikutuksen ja läheisyyden tarpeita vaan koskaan en ole kuullut tungoksen tarpeesta ja tänään ihmiskunta toimii huohottamalla kuten juuri tungos olisi tarve mitä kaikki iloiten tahtovat. Minä en tahdo tungosta, en tahdo ruuhkia, en tahdo jonottaa missään. Mieluiten haluan päästä mahdollisimman nopeasti päämäärääni, jos siellä odottaa haluamani. En tahdo ajaa peltikolaria marketin pihassa juhla-ajan ruuhkassa. En tahdo katsella äkäisen näköisiä ihmisiä kaupan jonoissa... Vähempikin ihmismäärä riittäisi. En tahdo kaupunkimelua. En tyytytyksen ääniä... en mitään sellaista millä tavoin tungoksen ilmiö kertoo itsestään.