Puhutaan minäkirjallisuudesta. Dissosiatiivinen identiteettihäiriö synnyttää mekirjallisuuden. Katsoin yöllä ihmistä, joka sujuvuudella käytti itsestään sanaa WE siis me. - Me olemme sitä mieltä että... Me katsomme niin että... Outoa eikö niin. Mutta tätä outouttahan MINÄKIN blogissani yritän purkaa. Tehdä käsitettäväksi. Jos kuitenkin on asioita tarkkaileva ja tutkiva ja hallitseva tai hallintaan palannut minä niin miksi ei sitten kirjoittaisi minälauseita. - Jotkut varmasti kokevat häiritseväksi, että käytän liiankin usein sanaa minä lauseessa missä tyylisyistä se on tarpeeton. Toivon, että olisin jotenkin käsitettävä. Olen kamppaillut takaisin tähän minään. - Mutta en suinkaan kiellä omaa sivupersoonien järjestelmääni. Sehän on kieltämätön. ME on DID-ihmisissä turvallisuutta aiheuttava sana. Niin mietin. Se osuu paikalleen. - Pääpersoona esiintyy ikään kuin muiden persoonien valtuutuksella. Se on muiden persoonien edunvalvoja. - Kuitenkin muut persoonat ovat olemassa ja on hetkiä, jolloin ne tahtovat päästä esiin ja silloin tapahtuu SWITCH. - Luulen, että suomalaiseen kirjallisuuteen jossain vaiheessa ilmestyy mekirjallisuus. Näiden tekstien kirjoittajat eivät löydä muuta luontevaa sanaa kuin ME viitatessaan siihen miten he ovat todellisuudessa olemassa.