Olkoon tämä kaiketi taas sitten vähäksi aikaa viimeisin kirjoitus transsukupuolisuudesta. Kirjoitan aihepiiristä vajavaisella ymmärrykselläni. Mutta vuosikaudet olen nimittänyt hoitamatonta AITOA transsukupuolisuutta olemisen tilana, jossa ei auta muu kuin ryhtyä korjaaviin hoitoihin identifioidun sukupuolen suunnassa. - On olemassa myös katumisilmiö, mutta en kirjoita siitä nyt. Katumisilmiön taustalla EI ollutkaan aito transsukupuolisuus vaan muuta mihin tulee kiinnittää huomiota. - Kun asioita selvittelee niin tajuaa, että hoidoilla saadaan kyllä aikaiseksi olon kohentumista hoitojen tarpeessa olevalle. Hoidot edistävät toimintakykyä ja työkykyä. KUKAAN EI KOSKAAN lähde hoitoihin kevyin perustein tuosta vain eivät katujatkaan. Nämä ovat ihmiselämän todella vakavia ja mullistavia asioita! Niillä ei leikitellä, koska elimistöön suunnataan hoitoprosessi. Kukaan ei pelleile itsensä kanssa. - Käy niin, että tuskaa siis pahoinvointia ei pysty järkeilemään pois, koska kysymyksessä on nimenomaan pahoinvointi. - Emmekö ihan kristillisessä mielessä tahtoisi auttaa ihmistä, jolla on pahoinvointi ja keinoja auttamiseen on olemassa? - Tässä oma kristillisyyteni joutuu koetteluun, koska hoitamaton transsukupuolisuus ei siis ole pelleilyä vaan vaikea olotila. Ihmistä pitäisi vapauttaa vaikeasta olotilastaan ja näin ollen ymmärrykseni tarkoittaa sitä, että myös kristityn tehtävä on auttaa hädässä olevaa lähimmäistään. - Kukaan ei halua olla hoitamaton aito transsukupuolinen, jos juuri siihen olotilaan kytkeytyy pahoinvoinnin kaiken valtaava olotila. En ymmärrä sellaista kristillisyyttä mikä pakottaisi ihmistä elämään pahoinvoinnissa loppuelämänsä, jos sen poistamiseen on keinoja.