Otan tuohon viereeni Charles Bukowskin romaanin Naisia. - Tulee heti ajatuksiin, että tämän kirjoittaja on aito. Hän kirjoittaa siinä pisteessä missä hän on aito. Vain siinä missä on aito voi syntyä jotain unohtumatonta siis kuolematonta. - Missä ihminen ei ole aito siinä hän on jonkin kaiku. Hän ottaa toisen roolia päälleen ja se istuu enemmän tai vähemmän. - Voi olla helpompaa istuttaa itsensä väärään paikkaan. (Tämä on kaiken aikaa opetuspuhetta itselleni mutta jos siitä joku toinen hyötyy niin hyvä ja ok.) Ehkä kaikkein tuskallisinta on olla se mitä on eikä joku toinen. - Jonakin toisena syntyy kaikua. Syntyisi mukailua tuosta jostakin toisesta. Ihminen esiintyisi roolivaatteissa. - Mikä ei esiinny roolivaatteissa niin siihen on vaikea lyödä vanhenemispäivämäärää. - Aika haastaa roolivaatteissa esiintymiseen. Ajan henki on yhtä kuin puvustamo. - Nukke puetaan nuken vaatteisiin. Siinä ajan henki on mestaripukija. - Sitten nukke laulaa. Mutta eihän nukke osaa laulaa! Ei niin sillä ajan henki pitää nukkea kädessään ja laulaa ja väittää nuken laulavan. - Olla koditon ja hytistä kaupunkimetsän teltassa mutta aidosti... mieluummin kuin olla koditon ja hytistä kaupunkimetsän teltassa epäaidosti.