Yritän täällä kiinnittää huomiota kärsimyksen teihin. Niitähän on monta. Johonkin täytyy rajata. Tässä rajauksessa on sitten mahdollista edetä syventäen itseopiskelijanakin. Tiedonhankkijana. Viimesittäin olen kirjoittanut paljohkosti taas DID-ilmiöstä. Sivupersoonailmiöstä. - Miksi ajauduin tähän soppaan? Siksi ajauduin, koska minut valtasi naisen sivupersoona siinä määrin, että ajanjaksolla 2007-08 kävin läpi TAYSin transsukupuolisuuden tutkimukset. Siis koko tutkimusjakson kaikkineen päivineen. Kesällä 2008 psykiatrijohtoisessa palaverissa todettiin, että olen liian ahdistunut sukupuolenkorjaukseen vieviä hoitoja ajatellen. Täytyisi hoitaa ahdistusta ensin ja sen jälkeen paluuta polille väläyteltiin. Siunattu ahdistus! Se minut varjeli siltä mikä laisinkaan ei ollut tarpeen. - Taas aikaa kului kärsimyksen tielläni. Oli julkisuutta. En tiedä mitä työkaverit ajattelivat, koska näistä asioista ei puhuttu. Olisin hyväksynyt jonkinlaisen uteliaisuuden, tiedonhalun, ja sen perustalta käydyn keskustelemisen. Uteliaisuutta ei ilmennyt. - Tultiin vuoteen 2014 ja menin psykoosiin ja sen aikana traumapommi räjähti ja näin välähdyksiä traumafilmistäni enkä vieläkään tiedä syysuhteita mitkä välähdyksiin liittyvät. Olen omantunnonarka traumafilmini kanssa. - Ei Tampereella eikä täällä Vaasassa psykiatrisen hoidon piirissä koskaan käsitelty ilmiön DID mahdollisuutta kohdallani. - Olen löytänyt käsitteen DID ja sen sisällön itse ja tiedän, että tämä käsite napsahtaa paikoilleen. Olen itseopiskellut ja hankkinut tietoa ja siksipä hymy suupielessä sanon tänään olevani koulutukseltani psykiatrian potilas. - Mutta nyt on niin, että MINULLE MINÄ ON VAIN VÄLINE LAAJEMMASSA. Käytän minää välineenä tutkiakseni asiakokonaisuutta mikä tässä tapauksessa on DID. Ei ole mieltä siinä, että katseet kohdistuisivat minuun. Siinä on mieltä, että katseet kohdistuvat diagnostiseen asiaan mikä on dissosiatiivinen identiteettihäiriö siis DID. Keskeisesti en ole minäbloggari vaan asiabloggari.