Luulen, että on hyvin paljon ihmisiä, jotka pääsevät elämänsä läpi hautaan saakka vähällä häpeällä. - Me liitämme häpeään ilmaisun "hävetti niin että teki mieli vajota lattian alle". Häpeän vallassa ihmisen tekisi mieli lakata olemasta. Kadota. - Häpeä on erittäin vaikea asia. Blogissani piirrän häpeäihmisen muotokuvaa tai ainakin osoitan sen suuntaan. - On ihmeellistä mutta totta, että juuri trauman uhri on se joka kantaa häpeää. Trauman aiheuttaja ei välttämättä häpeä koskaan. Hän ei tunnista häpeää. Sen sijaan oireileva trauman uhri häpeää. Hän on se, joka häpeää itseään. Niin saattaa mennä elämän loppuun. Aina yhä vain häpeässä ja jos häpeän alkuperä ei paljastu niin silloin häpeä on itsessä. Uhri kokee syvintä mahdollista viallisuutta ja häpeää viallisuuttaan. Toiset ovat ehjiä eikä heidän tarvitse hävetä. Jatkuvassa häpeässä eläminen on totta kai helvetinkokemus. Se on maanpäällistä helvettiä. Ja joillakin on todellisuutena tämä maanpäällinen helvetti. En voi kiistää täällä häpeäihmisyyttä ja sen totuutta. - Paremmassa maailmassa häpeäihmisyyteen suhtauduttaisiin ymmärryksellä. Voitaisiin olettaa erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, että läsnä saattaa olla myös ahdistunutta häpeäihmisyyttä.