DID-ihminen ei näe aina peilikuvaansa. Hän näkee muuta. Hän näkee sisäiskuvansa ulkoistettuna. - Tämä vie vaikeuksiin! Hyvin suuriin vaikeuksiin! - DID-ihminen ei näe sitä mitä ympäristö näkee ja siksi ympäristö alkaa vieroksua, ottaa etäisyyttä. Hylätä, kaikota. Elämä on hyvin käsinkoskeltavaa. Ympäröivät ihmiset tahtovat ensisijaisesti keskittyä omaan elämäänsä ja pelastaa itsensä. Eivät ihmiset tahdo monimutkaistaa elämää. - Meillä on parvimaistereita ja parvitohtoreita. Meillä on parvipsykologeja ja parvipsykiatreja. He DID-ihmisen kannalta ovat näennäisesti ammattilaisia. Eivät he nouse barrikadille. He ovat viihtyisän ammatin hankkineet ja he katsovat sivuilleen. - Nämä ihmiset viihtyilevät psykologiassa ja psykiatriassa. He nauttivat olla korokkeella minkä tavalliset ihmiset antavat. Eikä heillä ole annettavaa DID-ihmisille. Ei laisinkaan. Ei yhtään. - DID ja peilikuva... avutonta tuskaa yksinäisyydessä. Lähestymättömyydessä. Outoudessa. Psykiatrit ja psykologit katsomotuoleissa hieromassa itseään suhteessa tavallisiin kansalaisiin.