Tarkastelen nopeasti kahta syöveriä. 1) Ylisukupolvisen huono-osaisuuden syöveri ja 2) ammattiauttajan syöveri. - Ihmiset tekevät lapsia hyvinkin huonoihin olosuhteisiin. Heitä vain tehdään. Kun lapsia on syntynyt niin heitä vain on. Vanhemmilla ei ole edellytyksiä antaa elämän eväitä. He välittävät ehkä täysin vääristyneitä ja tuhoisia kuvia maailman mahdollisuuksista. Ehkä he sitten joskus ovat jopa aktiivisia esteitä lapsilleen, kateellisiakin edistymisen mahdollisuuksista elleivät sitten lähinnä passivoidu henkisiksi heitteillejättäjiksi. Tällaiset vanhemmat ovat syöverivanhempia. He eivät ole valonnäyttäjiä, koska heille ei itselleenkään ole näytetty valoa. Syöverivanhempia vastaan on vaikea kamppailla ja jos kamppailua ei synny eikä siinä onnistuta niin todennäköisesti seurauksena on uusia syöverivanhempia. Ollaan ylisukupolvisen syöverivanhemmuuden kierteessä. --- Nähdäkseni ammattiauttajat ennemmin tai myöhemmin joutuvat aina kohtaamaan asiakkaissaan imua asiakkaan syöveriin. Mukaan tempaisua. Autettava ei hekottele iloisena saamastaan avusta vaan hänellä ovat pirut mielessään. Hän alkaa aktiivisesti juonia auttajaansa vastaan. Kun autettavaa on ihan reaalisesti kohdeltu kaltoin elämässä niin hän pyrkii kohtelemaan kaltoin auttajaansa. Auttajan tulee tajuta tilanteensa ja suojella itseään ja elämäänsä. Pitää kiinni rajoistaan. Se ei ole helppoa, jos on jossain aika yksinäisessä auttamistyön positiossa. Siksi auttamisen prosessit tulisi aina selkeyttää... auttajan yksinäisyyttä ei saisi päästää syntymään.