Ajattelen nyt tilannetta ainoastaan surmaajan näkövinkkelistä. - Koulusurmaaja vahingoittaa teollaan elämänsä. Sehän on selvä. Ei siitä helpotusta saa. Jos kuolee tapahtumien kulussa niin sitten kuolee, jos jää henkiin niin seurauksena on pitkä linnatuomio Suomen olosuhteissa. Ei hauskaa, ei kivaa. - Ihmisellä on erilaisia tuskatiloja. Jotkut ovat alttiimpia tuskatiloille enemmän kuin toiset. Tuskatilaan kuuluu se, että tulevaisuuden näkymät katoavat. Ei ole tulevaisuutta. On vain kuvottava tuska tässä ja nyt. Tuska ja raivo. Viha. - Sanoisin nyt niin paljon elämässäni psyykkistä tuskaa kokeneena, että kun on malttia niin aika avaa näkökulmia. Ehkä jokin tuskan syy ei koskaan poistu mutta siihen avautuu uusi aspekti, näkökulma. Hengitys avautuu. Taakka kevenee vaikka ei poistuisikaan. - Kaikille jotka kärsivät psyykkisistä tuskista toivon ja rukoilen malttia. Kärsivällisyyttä. Avun etsintä tuskatiloihin on toki sallittua ja toivottavaa. Mutta mielestäni tuskatyön aikataulua ei oleellisesti pysty muuttamaan ja kiirehtimään terapiassakaan. Me elämme huohotuksen ja kiireen maailmassa. - Varsinkin tuskasta tahtoisi repäistä itsensä nopeasti eroon. Olotila ei ole rauhallinen eikä mukava. Se saattaa olla hyvinkin tukahtunut. Yöllä ei nuku ja jos nukkuu niin herää hikisenä painajaisunesta. - Sitten on niinkin, että joitakin asioita ei saa muutetuksi. Vaikka kuinka raivoaisi. Täytyisi raivota rakentavasti eikä tuhoisasti itselleen ja muille. - Ajassa on aina mahdollisuuksia. Ehkä asiat näyttäytyvät vasta pitkänkin ajan kuluttua uudella tavoin. Mutta kannatti elää kärsivällisesti tuo pitkä aika. Ehkä aivan uuteen elämän ihmeellisyyden kokemukseen. Matkaan kohti uusia seikkailuja.