Ajatellaanpa vanhempaa konstaapelia, joka identifioituu kissaksi. Hän pukeutuu vapaa-ajallaan kissaksi ja naukuu ja syö kupista. Mitäpä se haittaa! Jos ei se perhettä haittaa tai ehkäpä vanhempi konstaapelimme on perheetön. - Kun hän kuitenkin tulee myös poliisiasemalle kissapuvussa eikä suostu menemään järjestyspartioon kaduille muuta kuin kissapuvussa niin silloin alkavat ongelmat. Hän vaatii lisäksi, että häntä pitäisi puhutella konstaapeli Mirriksi. Ei ole enää oikein ihmisoikeuskysymys, että kissana itseään pitävä poliisi saisi tehdä töitään kissapuvussa. - Tilanne on syvästi traaginen mikäli kissaidentiteetin taustalla on traumatisoituminen. Ehkä amnesian peittämä erittäin vakava trauma. Poliisi tarvitsisi ymmärrystä ja hyvää hoitoa. Ei ainakaan naurua muttei myöskään sitä, että poliisijohto alkaisi siedättää itseään tilanteella. - Olen kirjoittanut täällä traumoista, koska niillä on niin valtavia vaikutuksia ja ne vaikuttavat identiteettimäärittelyihin. Siellä missä puhutaan identiteetistä tulisi puhua aina myös trauman mahdollisuuksista. Tällainen puhuminen ei ole keneltäkään pois eikä se ole minkään kiistämistä.