Jos emme puhu rankkojen dissosiatiivisten tilojen aiheuttamista hämmennyksistä niin yleensä ihmisellä on kyseenalaistamaton itse mielessä ja sen hyvinvointi. Kuinka moni kuolee niin, ettei hän ole koskaan elämässään pyytänyt anteeksi? Ei ole ollut tarvetta siihen, koska on ollut aina oikeassa! Muidenhan on pyydettävä anteeksi! On asiallista, että ne pyytävät anteeksi tältä itseltä! - Niinkin on sanottavissa, että maailmassa vallitsee tänään itseyden tsunami. Itseyden sokaistuminen. Siihenhän Greta Thunberg viittaa ja voisi ehkä sanoa asioita napakammin. Mutta hyvä niin kuten hän on tehnyt. - Viime yönä katsoin tuubista sitäkin kun eräs yhdysvaltalainen nainen valmensi suurta salillista nuoria amerikkalaisia ymmärtämään ilmastoasian täysin toisin kuin Greta. Olemaan toisenlaisia lähettiläitä. Viesti näytti menevän perille ja sieltä siis suuri salillinen toisenlaisia gretoja ja poikia lähtee murskaamaan Gretan sanomaa. - He itse tietävät mikä on totuus! - Amerikkalaiset ovat aika suuria itsejä kuten suomalaisetkin. - Mutta tietenkin itsepuolustus on sallittua. Siihen viittaan kirjoituksillani suomalaisen yhteiskunnan kestävyydestä maailman paineessa. Kun me itse emme pysty korjaamaan sitä mitä maailmalla tapahtuu mutta meidän täytyisi vaikuttaa korjaavasti ja ratkaisevasti maailman ongelmiin mihin emme pysty kuin tiettyyn rajaan saakka. - Mutta arkipäivän tavallinen itseys! Vähän minä itse ärsytin tuota toista ja kun hän ärsyyntyi ja reagoi sen mukaisesti niin minä itsehän näen syyt ja viat ärsyyntyjässä. Minä itse vihastuin hänen tavastaan nähdä elämä ja minä itsehän en tarvitse ajattelutapaani korjausliikkeitä. - Joillakin toisilla kuulemma on ilmastoahdistus mutta kun kuiskaan totuuden salaa niin minulla itselläni ei sitä ole. Minä itse kuljetan itseni lentokoneella maailman rannoile pötköttämään.