Niin äkkiä ihminen on 61. Ja tästä yhä vanhempi. Vuosikymmeniä kirjoittanut ihminen on kai loppuun saakka jonkinlainen mölytoosa. - Tänä vuonna olen alkanut oivaltaa sellaistakin kuin vanhenevien ihmisten hiljainen kärsimys. Tiputaan pikku hiljaa kuvasta pois. Aikakausi ahmii nuoruutta. Kun aikakausi katsoo itseään peiliin niin se tahtoo nähdä nuoret kasvot. Ei ryppyjä eikä raihnaistumista. Ei ole muotia vanhentua. - Tietenkin on myös vanhenevien ihmisten hiljaista iloa. Mutta monia kai kumminkin alkavat vähiinsä kuluttaa sairaudet ja elämisen vaikeudet. - Äkisti kuulen halvaantuneen mummoni huokailut, jotka kuulin kun pikkupoikana kesäisin tapasin häntä. Ne huokailut kuulostivat etäisiltä, vierailta. Nyt olen alkanut yhä enemmän ymmärtää.