Olen 61. - Olen ollut vuosikymmeniä puheeksiottaja. Siitä on syntynyt sanomalehtien mielipidekirjoittajan tarina. Kun aloitin niin ei ollut blogeja, vlogeja, somemaailmaa. Täytyi lähettää sanomalehteen juttunsa ja toivoa, että lehti katsoisi sen julkaisemisen arvoiseksi. Tämä ura kohdallani jatkuu ja lähetän juttuja sanomalehti Pohjalaiseen. Osa niistä julkaistaan mutta ei kaikkia. Se on hyväkin asia. Karsinta suojelee myös kirjoittajaa. Ainakin minua, jolla on taipumus ajautua erilaisiin aivopieruihin. - Erittäin monia asioita pystyy ottamaan puheeksi. Mutta rohkeutta se tietenkin kysyy. - Joskus vaikeneminen on hyvä valinta mutta on yhteiskunnalle terveellistä, että asioista puhutaan. Ei tietenkään vihapuhuta. Vaikkakin vihapuheen käsite on tosiaan ongelmallinen. Sitä on mahdollista käyttää tuosta vain vaientamisenkin välineenä. Jonkun ilmiön rehellinen kuvaus saatetaan leimata vihapuheeksi. - On asioita mistä vaikenen. Toistaiseksi ainakin. Pari viimeisintä päivää olen ajatellut paranormaaleja kokemuksiani. Niissä on sitä mistä vaikenen. Miksi? Yksinkertaisesti siksikin, että tahdon suojella arkea. Olen rutiinien suojelija. Olen myös siten ikävystymisen suojelija. Ikävystyminen on parempi kuin kauhistunut ihminen, joka on järkkynyt ja pelkää kodissaan. On seinätön ja nahaton. Turvaton kaikkialla. Kadottanut itsensä hallinnan. Kadottanut tutun maailmansa. - Kaikki paranormaali on leimattavissa huuhaaksi. Niistä puhuja höperöksi. Hyvä niin. Antaa olla niin. Tämäkin kuuluu arjen suojeluun, että antaa rationaalismiesten pullistella.