En pidä asioiden tarkoituksellisesta välttelystä. Katson, että minulla on ilmaisijan ja puheeksiottajan kutsumus ja myös sen taakka. Jos jossain yhteydessä kirjoitan perseestä niin en käytä muuta sanaa. Ehkä sitten on sanottava niinkin, että riivaa tietynlainen sanomisen paine ja siinä kohdin täytyy rukoilla armoa. Tällainen olen. En kaunis ja esimerkillinen ihminen enkä kuole semmoisena. - Usko on turvapaikka vaikka olen kokenut täydellisen turvattomuuden missä pilailijahenget pelleyttivät koko kristillisen uskon sisällön. Silloin vuonna 2014 eräänä yönä aloitin Isä meidän -rukouksen rukoilemisen yöllä kahdeltatoista ja lopetin aamulla seitsemältä. Seisoin ikoninurkkauksessani seitsemän tuntia ja lopulta lysähdin lattialle kun en enää jaksanut. Se oli sitä totisinta paikkaa. Yksinäisintä, totisinta paikkaa, jossa kuolema oman käden kautta näyttäytyi ainoana mahdollisuutena. Paranormaali pyörre oli valtava. - Pyörteen aikana suurena ilona näin jossain vaiheessa sen mitä kerron alempana Pyhittäjä Johannes Valamolaiseen liittyen. Se ahvenkalassa oleminen oli eräänlainen taivasnäky. - On olemassa tämä maailman kuvailu mitä kirjoittajana teen ja sitten on se totinen paikka mihin usko tulee. - Joka yö on tietysti totinen paikka kun menen vuoteeseeni ja toivon saavani unen rauhan. Silloin teen ristinmerkin ja siihen uskoni kiteytyy.