Laitoin stereoihini Jimi Hendrixin levyn axis: bold as love. Kuuntelin jälleen kerran ihastellen Jimin soittoa. Hän ei tiluttele itsetarkoituksellisesti. Tiluttelu on pienen ajan kivaa mutta sitten siihen kyllästyy. Ällistyttävään sorminäppäryyteen, joka lopultakin on vain ällistyttävää sorminäppäryyttä. - Mitä tarkoitan askeettisella jylhyydellä? Tarkoitan sillä oleellisen ilmaisua niin, että ilmaisun kokijassa syntyy huikaisu. Välttämättömin on ilmaistu sivupoluitta, rönsyittä, keskitetysti, oleellistetusti. Ajatus askeettisesta jylhyydestä on sovellettavissa sanalliseen runouteen. Se on itse asiassa minulle yhtä kuin runouden määritelmä. - Jimi nousee niin monen kitaristin yläpuolelle siksi, että kitara välineenä palvelee askeettisen jylhyyden tavoittamista. Jimi soittaa sisintään, sieluaan. Muttei pidäkkeitä ja ajatuksettomasti, holtittomasti. Askeettinen jylhyys edellyttää välineen hallintaa olivatpa välineenä sanat tai soitin. Askeettinen jylhyys on ajatuksen hallintaa, kirkastamista, valaistumista.