Alla kerron mielestäni hyvän tarinan ytimet. Sellaisen tarinan mitä voisi lihottaa. Tässä tulee toinen. Otetaan yksi kappale kauhukirjailijaa. Hän on englantilainen James Arthur Windmind. Hän on hyvin kuuluisa. Kuten tiedämme kuuluisuus ja yksinäisyyden poistuminen eivät ole sama asia. James Arthur kärsii yksinäisyydestä ja voimakkaista kihtikivuista. - Hän tahtoisi virkistää eloaan ja silloin laivamatka tulee mieleen. Kun hän on kauhukirjailija niin tietysti hän pelottelee itseään sillä, että laiva uppoaisi merellä ja hän kihteineen ei pystyisi pelastamaan itseään. Pitäisi päästä matkaan uppoamattomalla laivalla. Hän kuulee semmoisesta ja hän käy ostamassa laivaan lipun. Hän tarkastelee lippua onnellisena. Laivan nimi on Titanic. - Kun laiva on matkalla niin James Arthur ikävystyy pian ihmisten tarkkailuun. Ikävystyttäviä rikkaita ihmisiä ja ikävystyttäviä köyhiä ihmisiä. Toki hän tietää olevansa kohtuuton. Näitä synkkyyden puuskia hänelle tulee. Joskus hän ajattelee, ettei tässä vuosisadan alkupuolessa ole mitään kiinnostavaa. Nyt on vuosi 1912 ja pian on vuosi 2000 eikä siihen mennessä ole tapahtunut mitään kiinnostavaa ja sitten taas on vuosi 2100 eikä silloinkaan kiinnostavia asioita ole. Ei ole ellei olisi kauhukirjailijoita, jotka pistävät tapahtumiin vipinää. - James Arthur pysyttelee enimmäkseen hytissään. Hän on saanut päähänsä jotain mikä valtaa koko olemuksen. Kihtikivutkin unohtuvat. Hän upottaa Titanicin paperilla! Se on hänen seuraava teoksensa, että siinä uppoamaton laiva Titanic uppoaa. Hän ei ole kyllä vielä keksinyt millä tavalla uppoamaton laiva pystyisi uppoamaan. Sitä hän on miettimässä silloinkin kun hytissä tuntuu värähdys... kuin laiva koskettaisi jotain...