Olen siis ortodoksikristitty. Se merkitsee elämäntapakristillisyyden haastetta ja suurta katumusta ellei siihen pysty. Katumus jäytää. - Nyt on kuitenkin niin, ettei traumatyön vaiheissa ihminen pysty olemaan hienompi kuin on. On  vaiheita, joissa ihminen autenttisuudessaan kiroaa ja melskaa ja jos hän tästä syyllistää itsensä niin hän juuttuu juuri siihen paikkaan. Valitettavasti voi käydä niinkin, että ihminen kiroaa myös Jumalaa mikä on kristinuskolle kauhistus. Tämäkään ei ole traumatyössä luonnotonta. Edelleen tarkoitan blogissani traumalla aivan muuta kuin että joku on pikkuisen sanonut pahasti tai ettei saa tänään hyväskää vaikka mieli siihen olisi vaan vasta huomenna. Ei! - Trauman uhri joutuu taistelemaan pimeyden kanssa ja vasta uudelleen suuntautumisessa hän pystyy pyytämään koko prosessilleen armoa. - Ajattelen, että hyvät papit tajuavat, ettei traumatyön kentälle pidä heittää jotain tuomion painoa ja syyllistämistä...