Luin eräästä kirjasta miten henkilö kertoi totuutena asian mikä aiheutti suuren sekamelskan. Paljon vihaa ja murhetta. Kului kymmenen vuotta ja hän korjasi kertomustaan. Se mitä hän aikaisemmin oli kertonut totuutena olikin hänelle nyt sisäistä valhetta. Mutta aikaisemmin syntynyt tilanne ei ollut enää korjattavissa. - Jos jotakin niin sanalliseen perintööni (juhlallisesti sanoen!) kuuluu traumafilmin käsite. Traumafilmin näkeminen on SISÄINEN KOKEMUS. Koska se on järisyttävä sisäinen kokemus niin sitä ei kerta kaikkiaan pysty ohittamaan. Sitä on käsiteltävä. Sitä on käsiteltävä siellä missä on vaitiolovelvollisia ammattilaisia. - Joillekin ihmisille elämän valtava haaste on käsitellä traumafilmiä. Toki on luonnollista, että käsittelyssä ihminen miettii filminsä totuusarvoa. - En pidä sellaisesta psykiatrisesta asetelmasta missä kovin paljon tuhlataan aikaa pohtimalla sitä miten traumafilmi suhtautuu todelliseen elämän historiaan. Todellisiin ihmisiin. Traumafilmissä tietysti näkyy todellisia ihmisiä. Mutta voisin ymmärtää, että traumafilmi nousisi ihmisen sisäisistä peloista. Oletuksista, että tuo ihminen ja nuo ihmiset olisivat voineet tehdä sitä mitä traumafilmissä näkyy. - Painotan kaiken aikaa sitä, että maailmassa tapahtuu erittäin hirvittäviä tekoja. Mitä traumafilmissä näkyy niin se ei ole mahdotonta. Maailma on kauhistuttava paikka. Ei kaikille mutta joillekin. - Traumafilmistä ei kannata tuosta vain kertoa jollekin ihmiselle, joka ei kestä kuulemaansa. Sekin on huomioitava. Maallikkokuuntelijat aina tahtovat ensiksi pelastaa oman mielenrauhansa. Ammattilaisilta pitää edellyttää sietokykyä.