Katson, että ainainen sivistystehtävä on arvioida miten valta ilmenee ajassa. - Ensiksikin kuka saa sanoa mitä taide on? Vastaus: "Kuka tahansa saa sanoa mitä taide on." Voisi sanoa jopa niinkin, että hiljaisuus on taiteeni. Joka näin sanoo määrittelee silloin hiljaisuutensa taideteokseksi. Tällainen teos ei tietenkään kuulu muille. - Joku saattaisi sanoa niin, että taidetta ovat kaikki ne teokset, jotka johtavat taiteilija-apurahoihin. Silloin se, joka antaa apurahan määrittelee mitä on taide. Käyttää kulttuurivaltaa. Oikeutusvaltaa. - Joku kertoo, että se kaikki on taidetta mikä menee yleisöön. Mitä siis suuri yleisö ostaa. Elokuvalippuina, teatterilippuina, pääsylippuina, kirjoina... Yleisö taas ei pysty ostamaan muuta kuin mikä on ostettavissa. Tälloin tuotantotahot käyttävät kulttuurivaltaa. Ei ole mahdollista katsoa näytelmää, jota ei ole teatterissa. Kaikkien näytelmien joukosta teatteri harkitsee ja valitsee ne näytelmät, joita se tahtoo esittää. - Taiteeseen kuuluu itsesensuuri ja sensuuri. Taiteilijaksi itsensä määrittelevä tekijä ei tee kaikkea. Hän valitsee aiheensa ja toteuttamistapansa ja hän valitsee arvattavasti sitä tarkemmin mitä enemmän hänen tulonsa riippuvat taiteesta. Elämän laskut on kyettävä maksamaan. - Kustantajat käyttävät hylkäämisvaltaa, jota lienee mahdollista sanoa sensuurivallaksi. Kustannetaanko kaikki hyvä lienee ikuisuuskysymys. - Kun uusi aika, uusi aikakausi, tarkastelee vanhaa aikaa niin unohdukseen käy matka monella. Uusi aika käyttää kulttuurivaltaa menneeseen aikaan nähden. Tänään jotkut havaitsevat, että olemme aikakausien murroksessa. Vaikuttaisi siltä, että mennyt aika kielipeleineen on illassa ja uusi on tulossa. Tämä havainto on joillekin ehkä syvällisin taidehavainto minkä he tänään pystyvät tekemään. Siihen liittyy voimattomuutta, vallan puutteen kokemuksia.