Ihminen on aika eksyksissä ellei hänellä ole hyviä roolimalleja. Ei ole samantekevää kenen puoleen käännymme. Ei ole suinkaan niin, että pitäisi yltää roolimallinsa tasolle mutta roolimalli on valonnäyttäjä, aina lohduttajakin ajan myrskyissä. Tänä vuonna Suomen ortodoksisessa kirkossa tapahtui se valtava asia, että pyhien joukkoon liitettiin Konstantinopolin ekumeenisessä patriarkaatissa tapahtuneen päätöksen perusteella kaksi Suomen kansalaista. Tätä laatua kirkon ensimmäiset pyhät. - Toinen on Pyhittäjä Johannes Valamolainen, joka kuoli vuonna 1958 ja on haudattu Heinävedelle Valamon luostarin hautausmaalle ja toinen on Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalainen, joka taas on haudattu Ilomantsiin. Viimeksi mainittu surmattiin sekavissa oloissa vuonna 1918 ja sitä ennen hän koki monenlaista häpäisyä mutta kesti uskossaan tien teloituspaikalle. Myös hänen hautansa häpäistiin pariin otteeseen. - Pyhittäjä Johannes Valamolaisen lohdutuskirjeet tunnetaan kautta maailman kirjan kansien väliin koottuna. - Molempien pyhien elämään kuului haasteita ja heittäytymistä. - Kirjoitan tämän sen vuoksi, että kerron mistä yritän tankata silloin kun on hyvin kivulloista ja katkeraakin ja yksinäistä. Joskus on pimeää... erittäin pimeää ja tuskallista. Pyhät ovat pyhiä siksikin, että toivomme heidän rukoilevan puolestamme. - Kirjoitan asioista niin, ettei se edellytä ortodoksisen uskon tietämystä mikä itsellänikin maallikkona on vähäinen.