Etsin kaikenlaista keinovalikkoa mistä saattaisi olla traumatisoituneelle ihmiselle apua. Olen etsinyt joogan suunnassa, ASMR-videot oikein käsitettynä, olen kertonut pallon muodosta (minulla on erilaisia palloja kodissani koskettamista varten). Kaikki mikä voi purkaa psyykkisten seikkojen aiheuttamaa jännitystä on ok. - Jännitys on myös kehollista jännitystä. - Otsikossa kaksi harjoitetta. Ensiksikin pärisytä huuliasi. Jos se tuntuu aluksi vaikealta niin ole armollinen itsellesi. - Mikäli olet töissä ja varsinkin urasi alussa niin älä tee siten, että pärisytät huuliasi ja samalla katsot pomoa silmiin. Se saatettaisiin tulkita toisin kuin tahdot. Käytä vaikka hetki lounastauostasi ja mene vessaan ja siellä pärisytät huuliasi. Me eläkeläiset voimme melko vapaasti melkein missä tahansa pärisyttää huuliamme. Ole hyvä ja pärisytä juuri nyt huuliasi (mikäli mahdollista) ja muista joka päivä pärisyttää tästä eteenpäin huuliasi. - Toinen on yyy-harjoitus. Sano "yyy --- yyy --- yyy --- yyy ---" Jatka yyyttelyä ja huomaat miten sinun täytyy liikuttaa kasvolihastesi yläosaa. Tämä saattaa tuntua hyvin rentouttavalta, jos on aina otsa rypyssä.