Luen Ylen sivuilta jotain peruskoulun opettamiseen liittyvää. - Peruskoulun puitteethan ovat minulle tuttuja. Kun työskentelin oppilashuollossa kentällä ennen erityisasiantuntijan työtäni niin aina kysyin huolekkaasti kuinka voisin olla oppilaalle läsnä. Miten antaisin hänelle läsnäoloa. Miten hän voisi oivaltaa, että nyt minä huomaan hänet. - Katsoisin, että yhteiskunnan sairaus on läsnäolon vaje. Ehkä se syvenee kaiken aikaa. Ihmisen pitäisi olla itseriittoinen, omatoiminen. - Alla kerron öisestä käynnistäni Vaasan keskussairaalan päivystyksessä ja siitä jäi se kokemus, ettei minulle oltu riittävästi läsnä. Yhtäkkiä seisoin sairaalan pihassa yksin kipuineni soittamassa taksia... Vanhukset tarvitsevat läsnäoloa... sairaat tarvitsevat läsnäoloa... Koulussa opettajan pitää olla oppilaalle läsnäoleva. Ei jokin etäinen tarkkailija vaan kanssakulkija. Niin ja opettaja on aina opetustilanteen johtaja. Pomo. Tätä pomon vastuuta ei saisi vähätellä tai poistaa. - Opettajalla täytyy olla oleellisuuksien taju. Hänen pitää kertoa siitä mikä on erittäin tärkeää ja mikä on vähemmän tärkeää. Opettaja ei sijaitse nurkassa vaan keskiössä innostaen oppilaita ja aiheuttaen ahaailmiöitä. Niin, olenkohan vähän vanhanaikainen. - Kun tehdään joitakin avoimia suurtiloja missä on kymmenittäin yhtaikaa oppilaita niin koen ärsyyntyväni...