Pohjalainen julkaisi tänään alla olevan juttuni: 

Omakohtainen kipu

 

Tiedän mitä kipu on. Minulla on kivun historia. Alkoi kohdallani ennen kokematon kipuprosessi. Se yltyi siihen, että heräsin yöllä erittäin kovaan kaularangan ja sen ympäristön kipuun.

Olen yksineläjä. Tapauksessani on kai sanottava, että likipitäen erakko. Elämäni on oman toimintakykyni varassa. Kun vaivoittelin ylös sängystä, niin oli tehtävä nopea tilanteenarvio. Syntyi päätös siitä, että tarvitsen apua. Kun kipu oli siinä paikassa, missä se oli niin se alkoi lyödä ihmistä kokonaan toimintakyvyttömäksi.

Kännykässä täytyy olla aina taksin numero. Soitin taksin. Paikalle saapui hyvin tunneälyinen kuljettaja, joka teki kaikkensa, ettei tuskan älähdyksiä aiheutuisi ajosta. Suuret kiitokset hänelle.

Päivystyksessä minut otettiin vastaan. Joitakin asioita tapahtui sen parin tunnin aikana, mitä olin Vaasan keskussairaalan päivystyksessä. Sydänfilmi, kuumeen mittaus, kipualueen tunnustelu, kolme tablettia. Sitten tultiin sanomaan, että voisinko jo lähteä kotiin. Sanoin, että lähden, jos lääkäri kirjoittaa jonkin lääkereseptin. Pyyntööni suostuttiin.

Minulle ei siis tarjottu lääkitystä vaan pyyntööni vastattiin kyllä. Minä tein aloitteen.

Yhtäkkiä huomasin olevani suurin piirtein yhtä huonossa kunnossa sairaalan pihassa soittamassa taksia, kuin olin sairaalaan mennytkin. Mitään jatko-ohjausta sairaalasta en saanut. Minulle jäi epäilys, että kipuani ei otettu sillä lailla tosissaan kuin olisi pitänyt. Mutta toisaalta on toki niin, etten pystynyt ulkoistamaan ja näyttämään kipuni suuruutta.

Mikä mieli on kirjoittaa itsestään? Se mieli, että pitää kirjoittaa kivusta silloin, kun siihen liittyvä asetelma koskee monia ihmisiä.

Tapauksessani en pysty syyllistämään itseäni ylilyönnistä. Kun täydellinen toimintakyvyn romahtaminen kodissa on uhkakuvana yöllä, niin on haettava apua.

Kipu on omakohtaista kipua ja totta kai ymmärrän lääketieteen ammattilaisia, jotka katsovat potilastaan hänen ulkopuoleltaan. Heille ihminen on ihmisesine, tarkkailun kohde.

Arvelen, ettei lääkäreitä ja sairaanhoitajia erityisemmin kouluteta eläytymiskykyyn. Heidät koulutetaan tarkkailijoiksi. Tarkkailussaan he sitten tekevät johtopäätöksiään.

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja siihen johtivat kirkkaat diagnostiset syyt.

Elän käsityksessä, että on viheliäisistä kivuista kärsiviä ihmisiä, jotka eivät pysty liittämään kipuaan sairauteen, vikaan tai vammaan. Kipu vain on. Ei muuta.

Täytyisi mennä töihin mutta kun ei oikein pysty, koska on kipu. Tahtoisi päästä eläkkeelle mutta kun ei ole muuta kuin omakohtainen kipu, joka sinällään ei riitä vakuutuslääkäreille.