Seuraan tietysti mitä ajassa tapahtuu päiväkohtaisesti. Mahdollisuuksien ja voimien mukaan. Nyt murehduttaa parhaillaan esimerkiksi tämä poliisien ampuminen. Kysyy sen mieltä. Varsinkin kun ampujia oli kaksi. Mitä he tavoittelivat? Miksi? - Jos ampuu poliiseja ja heti perään itsensä niin tällaisen katkeran itsemurhan jotenkin käsittää, vaikka ei sitä tietenkään hyväksy. Omalaatuinen juttu nyt. - Yksittäiset tapahtumat ovat ikäviä silloin kun ne sitä ovat. Itse mietin aina mistä suuremmasta yksittäiset tapahtumat ovat oireita. Ja koko ajan rummutan käsitettä ihmistsunami. Se näkyy monenlaisin sosiologisin ja psykologisin prosessein. Syntyy irtautuneisuutta. Syntyy jengejä, jotka turvaavat niitä, jotka ovat irtautuneita ja samalla ne sitovat turvaamiaan ehdottomiin väkivaltaisiin velvoitteisiin. - Pitäisikö tällä hetkellä puhua uuspaimentolaisuudesta? Älypuhelinpaimentolaisuudesta, joka ei kiinnity mihinkään vaan velloo paikasta toiseen. - Juuret katkeavat. Ihmiset potevat sieluissaan kodittomuutta. Syvä sielullinen kokemus on yksinäisyys. Alistutaan mihin tahansa mikä poistaisi yksinäisyyden ja arvohämmennyksen. Hyväksytään arvohämmennyksessä pohtimatta erilaisia viholliskuvia. Tällä hetkellä viholliskuvia on huomattavasti enemmän kuin ystäväkuvia. Tilanne on tulehtunut ja nopeita voittoja haetaan. Jyrätään yli, ei ole aikaa tutustua ja kuunnella toista ihmistä... jos ahdistuksen tunteen voittaa viha niin toimitaan vihan vallassa.