Olin kyllä päättänyt etten kerro tätä. Kerron kumminkin. Vuoden 2014 maaliskuun alkupuolella jouduin tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon. Mitäpä sitä salaamaan. Ei ole enempää hävittävää kuin olen hävinnyt. Sitä ennen tapahtui kokemuksellinen pyörre, jota pidän sekä harhaisena että myös paranormaalina. Minulla ovat paranormaalit kokemukseni ja näinhän vuoden 2004 Kaakkois-Aasian tsunamin täällä Suomessa nojatuolissa istuessani etukäteen vaikkakin niin etten pystynyt varoittamaan. Saattaa olla, että jossain vaiheessa kirjoitan paranormaaleista kokemuksistani enemmänkin mutta en nyt. - Mitä näin vuonna 2014 Pyhittäjä Johannes Valamolaiseen liittyen? Pyhittäjä Johannes kuoli samana vuonna kuin synnyin siis vuonna 1958. Hänet liitettiin pyhien joukkoon tänä vuonna 2019. - Kerron tämän näyn, koska se tuottaa itselleni suurta iloa. - Vuonna 2014 myös demonit hyökkäsivät mutta sen läpi työntyi tämä vavisuttavan ihana näky. - Niin, kaikkien ei tarvitse ymmärtää kirjoituksiani. Niille saa vapaasti nyrpistellä nenää. Niille saa nauraa tai niitä saa vihata, jos tahtoo... - Mutta näkyni. - Olin alaston pikkupoika, joka syvyyksistä ui kohti pintaa ja pelkäsi ettei pääse pintaan. Mutta sitten pikkupoika pääsi pintaan ja hengitys vapautui. Järvi! Kas, siinä oli puinen soutuvene ja pikkupoika autettiin veneeseen. Auttaja oli skeemaigumeni Johannes, tänään Pyhittäjä Johannes Valamolainen. Kummallista, että veneessä oli juuri alastomalle pikkupojalle, minulle sopivia vaatteita, mutta niin oli. Puin niitä päälleni ja katsoin isä Johannesta, joka oli rauhallinen. Kun sain vaatteet päälleni niin mitä sitten tapahtui? Ryhdyimme kalastamaan ahvenia sillä veneessä oli onkia. Minä ja isä Johannes. Kalastimme ja kaloja tuli. - Alkoi kuulua kirkonkellojen soittoa. Siinä pikkupojan tajunnassani pystyin käsittämään, että ne olivat luostarin kirkonkellojen soittoääniä. Katsoin huolestuneena isä Johannesta. Eikö tämä käsittänyt? Pitäisi mennä jumalanpalvelukseen kuten muutkin ja me siinä vain olimme järvellä ahvenkalassa. - Isä Johannes naurahti ja sanoi, että me emme nyt mene palvelukseen vaan jatkamme onkimista. - Näin pikkupoika rauhoittui ja yhä luostarin kirkonkellot soivat... olin ahvenkalassa Pyhittäjän kanssa...