Psalmin 25 jae 16 kuuluu seuraavasti: "Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton." Tätä voi soveltaa omaan elämäänsä. Niin, silloin kun on yksin ja avuton. - Jäin aika lailla äkkiseltään täydelle eläkkeelle ja tuntui vain tärkeältä päästä pois niistä työoloista missä olin. Sillä olinhan alkanut syrjäytyä työmaalla. Join yksin kahvini ja kävin yksin lounaalla. Yhteisöllisyys oli kadonnut. Joskus yhteisöllisyyttä on ollut kannattelevasti ja kukkuramitoinkin. Hauskoja nauruja työkavereitten kanssa. Nyt ne olivat poissa. Olin alkanut haamuuntua. Pidin itseäni tarpeettomana ja sitten minulla toki oli diagnoosini. Halusin pois eläkkeelle. Pääsin eläkkeelle. Mutta ei ole ollut suurempia suunnitelmia. Kun en nyt ole ollenkaan kuoleman kielissä niin olen hakenut ilmaisua kokemuksilleni. Psalmeissa on paljon hyvää enkä ymmärrä miksi niitä eivät lukisi uskonnottomatkin. Olen ollut yksin ja avuton. Vailla päämäärää. Vailla elämän suunnitelmaa. Päivät ovat kuluneet. Toki päämääränä on ollut tiedon hankinta. Maailman hahmottaminen. Ihmisenä olemisen hahmottaminen. Vuorokausirytmini on vinksahtanut vinoon minkä yksinelo mahdollistaa. Hiljattain tapasin erään eläkeläisen, joka sanoi, että hän nousee aamulla ylös vaimonsa aikataulussa, koska vaimo käy yhä töissä. Vaimosta on siis monenlaista hyötyä, jos semmoinen on! - Niin. On erilaisia yksinäisyyden ja avuttomuuden kertomuksia. Li Andersson puhui yksinäisyyden yleistymisestä yhteiskunnassa Porissa. Niin käsitin. - Monen pelko on yksinäisyys, vaikka yksinäisyys on tietysti myös luova tila. - Avuttomuus on paha asia. Sen kokeminen. Kun olen vielä koulutukseltani suunnittelija ja opettaja niin olen tottunut hahmottamaan prosesseja mutta parhaillaankaan en hahmota omaa tulevaisuusprosessiani. - Eläke on työntänyt esiin muistovyöryn. Sen kanssa on tekemistä. Sen tiedän, että näin ei voi jatkua ja jokin suunnitelma on rakennettava. - Tilaani varmaankin pahentaa, että olen ollut niin erosssa kirkollisesta toiminnasta. - Samalla kun kirjoitan tätä ajattelen jotakin jättipoliitikkoa, joka äkisti myöntäisi, että hän on yksin ja avuton. Minkä edessä? Ilmastonmuutoksen faktojen ja ihmistsunamin edessä. Nämä faktat mistä täällä kirjoitan ovat sellaisia, että niiden pitäisi herättää päättäjissä yksinäisyyden ja avuttomuuden kokemuksia. Olisi aika lailla rehellistä toimintaa, jos alkaisi puhua kansalle ja kansoille suoraan päättäjän yksinäisyydestä ja avuttomuudesta. Sehän ei tietenkään sovi politiikan peleihin missä epävarma putoaa varmasti. Täytyy olla tietävä silloinkin kun ei tiedä. Koskaan planeetallamme ei ole ollut yhtaikaa eläviä ihmisiä niin paljon kuin juuri nyt. Ei koskaan mahdollisuuksia ahmintakulttuurin täydellistämiseen kuin nyt. Ja samalla tiedemiehet puhuvat kuudennen sukupuuton merkeistä, johon liittyy ilmastonmuutos.