Eilen Yle hyvin uutisoi Meksikon hirmuisesta raekuurosta. Kiinnitin asiaan Ylen kautta huomiota ja tein lisäselvityksiä tuubin välityksellä. - Nyt on niin, että poikkeavat sääilmiöt editoidaan välittömästi uskonnollisiinkin viesteihin. Toisin sanoen Meksikon kuvastoa heti siirrettiin sellaiseen videokäsikirjoitukseen missä tapahtumat johtuvat Jumalan vihasta ja ovat maailmanlopun merkki. Meksikon tapahtumia syytettiin näkemässäni katolisen kirkon syyksi mihin selvästikään videon tekstit eivät uskoneet vaan pitivät katolista kirkkoa mädännäisenä. - Minulla on jalat maassa moraalini vaikka ortodoksi olenkin. Se lähtee aina käytännöllisesti väestönsuojelusta. Loppuun saakka oli loppu mikä tahansa ihmisen tulee toimia väestönsuojelun suunnassa. On yritettävä arvioida riskit totuudenmukaisesti ja sitten tehtävä käytännön ratkaisuja. Raekuuro kuuluu Suomenkin uhkiin ei ehkä vielä tänään Meksikon mitoissa mutta vähempikin riittää aiheuttamaan kaaosefektin. Olen viitannut jokaisen kodin kotivaraan missä vesi on kaikkein keskeisintä. On typeryyttä jos kodista ei löydy vesiastaa ainakin muutaman päivän varalle