Traumassa itserauhoitteluun liittyvät prosessit vaurioituvat. Traumatyö on hyvin pitkälle sitä, että ihmisen itserauhoittelu saa keinoja ja ihminen oppii luottamaan niihin. Itserauhoittelulla ihminen kiinnittyy nykyhetkeen. Traumatisoituminen on sitä, että menneisyys imee mukaansa. Menneisyys valtaa nykyhetken. Menneisyys valtaa myös tulevaisuuden suunnitelmat. Häiritsee niitä. Maailmassa liikkuminen ja tohtiminen tarkoittavat sitä, että pystyy rauhoittelemaan itseään. Äärimmilleen yltyvät paniikkikokemukset merkitsevät sitä, ettei itserauhoittelu ole onnistunut. - Nyt tarkoitan, etten ruoski ketään, jolla on paniikkikokemuksia. Syystä tai toisesta. Täällä olen pitkään väittänyt, että paniikkikokemusten taustalla on amnestisia unohduksen peittämiä traumoja enemmän kuin on tiedossa. Se on oletukseni. Äkilliset paniikkitilat eivät ole salaperäisiä ilmentymiä vaan ne kytkeytyvät reaalimaailman traumaattisiin tilanteisiin niin että on syntynyt dissosiaatio. Siis suurimmillaan dissosiatiivinen amnesia, muistilukko. - Maailmassa on hyvin paljon ihmisiä, joille itserauhoittelu on selvyys. Sitä mikään ei ole kyseenalaistunut. He ovat kaikkialla kotona itserauhoittelunsa kanssa. Maailma on heille koti. - Maailmassa saa ja pitää olla kodikkuuden tunnetta. Tännehän olemme syntyneet.