En tiedä, onko blogillani ortodoksisia lukijoita. Olen tarkoittanut blogini sisällön kaikille ihmisille olivat he sitten uskonnottomia tai muita siis jollain tavoin uskonnollisia. - Kotiini tulee Oulun ortodoksisen hiippakunnan seurakuntien tiedotuslehti. Kun sitä selailen niin huokailen. - En koskaan pystynyt tietämään kuinka vaikeaksi tieni muodostuu. - Voi olla kyllä niinkin, että ortodoksiseen kirkkoon liittyessäni olin jotensakin omahyväinen. Nyt olen murtunut. Minusta ei tullut sitä seurakunnan maallikkojäsentä, vapaaehtoistyötä tekevää tukipilaria kuten näin silmissäni. En ollut luomistehtaan mallikappale. - Tuli mitä tuli ja kamppailu on mitä se on. Ei asioiden olisi tarvinnut näin vaikeita olla mutta ehkä niiden piti ollakin. Yhä pidän kotiani monien taisteluhetkien keljana. - Sitä taistelua ei juuri muille kannata esitellä. Joka on tasaisen, rauhallisen ja ennustettavan kristillisen tien löytänyt niin rukoilkoon että se pysyy semmoisena. - Tyynnyttävää kristillistä kirjallisuutta löytyy. No, niin. Tähän pitäisi liittää hymiö sillä hymyilen, alakuloisesti. On selvää, että kristilliselle tielle tulevat myös demonit häiritsemään. Ne pyrkivät repimään ihmisen maan rakoon, ne irvistelevät, ne ajavat masennukseen. Ne syyttävät, ne eivät anna armoa eikä niihin voida liittää armon ulottuvuutta tai armon mahdollisuutta. Demonit tulevat kaikkialle, ne tulevat paikkaan mitä sanotaan kodiksi tai mitä kutsutaan ihmisruumiiksi. Ei ole pakopaikkaa. Näin ollen luostarikaan ei ole pakopaikka. Kilvoittelu on hyvä nimi kristilliselle kamppailulle.