Rakkaus rakastaa jotakin mutta rakkaus ei rakasta kaikkea. Pidän erittäin väärinä sellaisia terapiasuuntauksia missä uhrin pitäisi muuttua jonkinlaiseksi yleisrakastajaksi. Kaiken rakastajaksi. Tämä johtaa väistämättä rajuihin itsesyytöksiin. Pikemminkin on niin että yleisrakastajan roolia tavoitteleva havahtuu siihen, että hän rakastaa jotain mutta hän ei rakasta kaikkea. Jos ajatellaan erittäin vakavan traumatisoitumisen uhria niin vaatimus siitä että hän rakastaisi trauman aiheuttajaa on hämmentävä ja väärä. - Rakkautta ei voi pakottaa. Rakkaus suuntautuu sinne missä ei ole ruhjovuutta. Rakkaus ei pysty rakastamaan vaarallisia ihmisiä. Tämä on elämän arkea. - Ihmisen täytyy jotenkin selvitä ja terveeseen ihmisyyteen kuuluu erottelukyky. Tätä rakastan tuota taas en ja myönnän etten rakasta sitä mitä en rakasta. Tervehtyminen traumasta mielestäni tarkoittaa sitä että täydellisestä rakkaudettomuudesta ja pelkojen todellisuudesta kasvaa jonkin rakastajaksi muttei kaiken rakastajaksi. On rakkautta mutta se ei kohdistu kaikkeen. Ajatus siitä että ihminen rakastaisi kaikkea on psykoosia.