Juho Norrena Arvojen varjot -teoksessaan antaa mielenkiintoisen tilastotiedon. Jossakin tutkimuksessa kysyttiin ihmisiltä, kenen pitäisi heidän mielestään päästä taivaaseen. Äiti Teresan kelpuutti 79 prosenttia haastatelluista ja oman itsensä 87 prosenttia. Aika hyviä ihmisiksi ihmiset itselleen ovat! - Seurasin melkomoisen määrän vaaliaikoihin kansalaisvideointeja. Kyllähän niissä hyvää oltiin tekemässä. Oli oikein ja hyvin sanoa kaikki ilkeydet. Eivät sanojat hetkahtaneet yhtään. Kun tietää tekevänsä hyvää niin voiko siinä tulla mieleen että onkin tekemässä pahaa. - Niinpä. Melkein kaikki ovat menossa taivaaseen ikuiselle kesälomalle vähintään viiden tähden palveluun. Hyville kuuluu hyvä palvelu! Enkelit passaa!