Tämän planeetan elonkehän pelitilanne on se, että käynnissä ovat sekä ilmastonmuutos että ihmistsunami. Worldometers laskentamalleineen antaa meille tiedon mitä on tapahtumassa. Käy katsomassa. En minä mitään itsekseni keksi. Tilanne on hälyttävä. Tilanne edellyttäisi sosiaalista muutosta. Minua sosiologina kiinnostaa, onko sosiaalinen muutos mahdollinen. Toisin sanoen, onko itseensä meneminen mahdollista? Onko vähäistäminen mahdollista? Tänään vähäistäminen ei näy missään. Kasvu näkyy kaikkialla. Kasvu näkyy Vaasassa ja kaikkialla maailmassa. Lisää! Enemmän! Pääarvo on kasvussa kaiken uhallakin. Ihminen uhittelee. Ihminen ohittaa globaalit faktat ja samalla puhuu globalisaation hienoudesta, joka on yhtä kuin kulutuksen enentämisen ylistämistä. Ihminen palvoo kasvua. Se on meneillään parhaillaan. KASVU on Jumalan nimi. Se on myös Jumalan nimi niille, jotka puhuvat mieluusti toisten ihmisten syntisyydestä. - Onko sosiaalinen muutos mahdollinen? Ovatko ihmisen suuret käyttäytymismuutokset mahdollisia? Parviajattelu on vallalla. Ihminen kyttää asemaansa parvessa. Meillä on hyvin vähän suuria yksilöitä, koska suuri yksilö irtautuu parvesta menehtymisen uhallakin. Suuri yksilö ottaa tuhoutumisen riskin kun irtautuu parvesta. - Meillä on maistereita ja tohtoreita, jotka tahtovat vahvistaa parviajattelua. He tahtovat mielistellä parvea. He tahtovat palvella parvea ja joka parvea palvelee sitä parvi palkitsee. Syntyy hassuja näytelmiä. Suureksi kohotetaan se, jossa ei ole suuruutta. Suureksi mainostetaan sitä, joka on täydelleen vähäinen. Suureksi sanotaan sitä, joka on turta todellisuudelle.