Assosiaatio tarkoittaa yhdistymistä ja liittymistä. - Dissosiaatio tarkoittaa sitä, että oleelliset osat eivät ole liittyneet toisiinsa. Dissosiaatiohäiriöön kuuluvat sellaiset ilmiöt kun derealisaatio ja depersonalisaatio. - Derealisaatio tarkoittaa vääristyneitä todellisuuden kokemuksia, jotka ovat hyvin todellisia kokijalleen. Tässä yhteydessä voisi käyttää ilmaisuja "kun maailma kaatuu päälle" tai "on kuin hukkuisi todellisuuteen".  - Seuraavassa taas tapani mukaan vien näkymän äärimmäisyyksiin. Nyt on niin, että vain assosioivan ihmisen voi lähettää avaruuteen. Tämäkin on pois traumatisoituneelta ihmiseltä voisi huudahtaa. - Vain ihminen joka on kaikilta osin itseensä liittynyt pystytään kouluttamaan avaruuslentäjäksi. - En yhtään tiedä avaruuslentäjien psykologisista testeistä ja miten heitä tutkitaan. - Dissosioitunut ihminen menee paniikkiin avaruusaluksessa. - Dissosioituneesta ihmisestä voi tulla itsensä tutkimusmatkailija mutta hänestä ei tule avaruuslentäjää. - Kuitenkin elämän suuri tarkoitus on se, että kaikki pystyisivät olemaan elämän seikkailijoita ja avaruuslentäjiäkin. Tämän traumatapahtumat varastavat uhriltaan.