Kun Riihimäen Teatteri esitti kaudellaan 2004-05 näytelmäni 30. helmikuuta 1944 (siis sotatapahtumia päivänä jota kalenterissa ei ollut) niin olisi pitänyt piankin viimeistään sen jälkeen tapahtua... niin mitä olisi pitänyt tapahtua? Olisi pitänyt tapahtua jonkinlaisen kirjallisen näkyvyyden vahvistuminen uusilla töillä. - Mutta tänään tajuan kuinka heikossa hapessa aloin olla. Ei siitä maisemasta pystynyt nousemaan mitään kunnollista. - Olin matkalla kohti maanpäällistä helvettiä ja voin liioittelematta sanoa, että olen käynyt maanpäällisessä helvetissä. Kaikki voimat menivät vuosien saatossa hengissä rimpuiluun. - Kirjallinen työskentely kysyy voimia, jos voimat menevät muuhun niin sitten ne menevät. Elämä ei menekään siten kuin sitä yrittää ohjelmoida! - Tänään tilanne on se, että olen loppuelämäni uskollinen sille mille olen enkä pysty ajattelemaan aplodeja tai kirjallisia tapaamisia jonkin väsäykseni ympärillä. Helvetistäni nousi se mille tahdon olla uskollinen. - Kirjoitan transsukupuolisuuden ilmiöstä, koska näen, että joidenkin ilo on sukupuolen korjaamisessa. Henkilökohtaisesti asia ei (enää) kosketa, mutta jos pystyn sanoittamaan jotain niin hyvä. En tiennyt tällaisesta teemasta elämässäni 2000-luvun alussa ollenkaan. - Kirjoitan tänne myös sosiologisia planetaarisia näkyjä. Elonkehämme tilanteen tajuaminen mitätöi kunnianhimoa sillä kirjallisen työn taustalla on aina myös kunnianhimo. Ei ole paha asia jos kunnianhimo ruoskii kirjoittajaa antamaan lukijalle parasta mahdollista. - Viimeisiin asioihin kuuluu kuiskausvallankumouksen edistäminen. Ihmisten ohjaaminen levähtämään kuiskausplaneetalla. Näillä näkymin siitä aiheesta annan huomenna jossain vaiheessa haastattelun aikakauslehteen.