Niin eläkkäällä olemisen alkukuukausina olen suorittanut melko massiivisen juutuupitarkastelun. Tässä yön hetkinä mietin totuutta ja kauneutta. Kun eletään vuotta 2019 niin mietin totuutta ja kauneutta 2019. - Totuus on sitäkin, että on paljon totuudenhaltijoita. Vastapuolta narritetaan, vähäistetään ja maalitetaan. Joka puolella todistetaan videoinnein kuinka kahjo vastapuoli on. Tehdään ärsytyskuvaamisia. Katujen möykkä on mitä melkoisin. - Uskikset paasaavat mikrofoneihin helvetin ikuisuutta niille, jotka eivät toteuta paasaajien ainoaa totuutta hengellisyydestä. Aivan oikein nämä paasaajat ovat nuoria ihmisiä. Nuoria ihmisiä, jotka eivät tingi totuudestaan eivätkä todellisuudessa asetu dialogiin vaan vääristävät dialogin idean. - Totuus on rankkaa paremmintietämistä, toisten ojentamista ja toisten vikojen näyttämistä. Huutoa, huutoa, HUUTOA!!! Sitä maailman kaduilla olen nähnyt ja näyttöaineisto on valtava, koska kaikkialla kuvataan ja kaikki laitetaan tuupiin. - Yleensä yritän päättää pitkät katsomisrupeamat ASMR-kuiskausvideoihin, että sieluni rauhoittuisi. - Niin, ihmistsunamin seuraukset näkyvät kaduilla nekin. Ihmistsunami on jo olemassa. Se ei ole teoriaa vaan se on täällä, se on todellisuutta. Ja siitä on valtavia levottomia vaikutuksia. Maailma on hyvin levoton tänään. Joka lähinnä seuraa uskollisesti Yleä ei pääse tähän levottomuuden autenttiseen ainekseen kiinni, koska Yle tekee tietenkin valintoja. Yleensä ne ovat katsoja sielua suojelevia valintoja. - Mitä kauneus on? Kaduilla riekkuvat ja toisiaan uhkaavat ihmiset eivät näytä kauniilta vaan rumilta ja pelottavilta. Tönitään ja kiivastutaan ja mennään raivoon. - Kaduilla on tietenkin ihmisiä, joilta rappio vie kauneuden ja elämisen edellytysten romahtaminen. Sitä on omin teoin vielä edistetty. - Tätä kaikkea näkee kun tulee ulos kuplastaan eikä pidä näkymiä mukavuusalueella. Kaduilla on tänään valtavasti eläintä eikä tuo eläin ole totuudellinen eikä kaunis. Se on peto. Ja peto on nousussa vuonna 2019.