Tietenkin joudun näinä aikoina harkitsemaan myös oman nettikanavan perustamista. Silloin kotiruutuihin olisi mahdollista ilmestyä Rantakaarti, joka on suunnittelunimi. Tarvittaisiin tietysti muutama suurin piirtein samanhenkinen yhteistyökumppani. - Tällöin Rantakaarti järjestäisi aina sopivin väliajoin ohjelmia kiinnostaviksi katsottavista aiheista. - Lähestymistapani on siis sama miten vaihtoehtomedia huolehtii näkyvyydestään ihmisten kodeissa. - Tätä pyörittelen mielessäni. Mutta kun olin myös suunnittelija menneen työurani aikana niin kaiken täytyy olla aina huolellisesti suunniteltua. - Mietittyä, punnittua, puntaroitua. - Ohjelmasisältöjen tulisi olla sellaisia, että katsoja ei joudu seuraamaan löysää änkkäämistä. - En missään tapauksessa pyri Rantakaartin pääesiintyjäksi, mutta jonkinlainen juontaja siinä voisin ollakin. - Jotkut naamat eivät kerta kaikkiaan sovi ruutuun, jotkut taas ovat todellisia ruutunaamoja.