Sanomalehti Pohjalainen julkaisi tänään alla olevan kirjoitukseni. 

Maailman kuiskauspäivä

 

Jos jaksatte huutamiseltanne kuunnella, niin minulla olisi asiaa.

Melu lisääntyy kaiken aikaa. Kaupungistuminen tarkoittaa melun enentyvää monimuotoisuutta. Melu tunkeutuu joka paikkaan. Melu kasvaa siellä missä sitä on jo ennestään paljon.

Poliitikot huutavat toistensa päälle ja kansa huutaa itsensä päälle. Erilaisissa katsomoissa ja konserteissa kitarisat lepattavat. Äänenvoimakkuus on mennyt täysille.

On niin sanottuja television viihdeohjelmia mitkä katsojaan päin kuuluvat kirkumisena ja kälättämisenä. Huutamisena, jolla ilmeisesti tahdotaan peittää sisällön onttoutta ja kehnoutta.

Äänekkyydestä on tullut jonkinlainen arvo. Siihen pitää sopeutua ja on huudettava muiden mukana. Lienee niitäkin, joiden mielestä jatkuva jyrinä ja pauke ovat ainoa todellinen eteenpäinmenon mitta.

Olen viime kuukausina tutkinut ASMR-videoita ja oivaltanut, että jotain muutakin on olemassa nimittäin kuiskaus.

Tuntuu hätkähdyttävältä katsella ja kuunnella ihmistä, joka kuiskaa asioita. Hän tulee kuin toisesta todellisuudesta. Hän vaikuttaa vieraan planeetan asukkaalta.

Nyt ehdottaisin, että kuiskaukselle tulisi oma päivä maailmassa. Silloin jokainen maapallon ihmisasukas esittäisi asiansa kuiskaamalla. Se olisi pakko sillä muutoin joutuisi maksamaan sakon ja puettaisiin loppupäiväksi paitaan, jossa on huutomerkin kuva.

Keskusteluja käytäisiin kuiskaamalla. Esimies kuiskaisi alaiselle ja alainen vastaisi siihen kuiskaamalla. Työpaikkakokouksissa kuiskailtaisiin.

Kodeissa tietysti kuiskailtaisiin. Kodeissa riideltäisiin kuiskaamalla, mikäli pitäisi riidellä. Kouluissa vallitsisi kuiskauksen tila. Luokissa ei saisi muuta kuin kuiskailla. Rokkilaulaja voisi laulaa ainoastaan kuiskaamalla.

Luulen, että Maailman Kuiskauspäivänä ihmiskunta ällistyisi. Ehkä tapahtuisi jotain mitä pystyisi nimittämään heräämiseksi tai havahtumiseksi. Löytyisi sitä, mitä tahtoisi jatkaa ilman pakkoakin.