Olin viisikymppiseksi luterilainen ja sen jälkeen ortodoksi. Tämäkin mitä kirjoitan on muistelus. Se on sellainen muistelus, että sitä ei voisi kirjoittaa osaksi romaania, koska kaikki pitäisivät sitä kyyneliä lietsovana pateettisena valheena. Mutta kirjoitan nyt totta. - Oli jonkinlainen näytelmällinen asetelma. Siinä oli erilaisia roolihahmoja ja minun roolihahmokseni tuli rakkaus. Niin sitten olimme me pienet ihmiset alttarilla ja näytelmäproggis käynnistyi. Kirkon toisessa kerroksessa oli poikia, jotka eivät kuuluneet osaksi näytelmää. Tapahtui niin, että he alkoivat sylkeä sieltä päällemme. - Ymmärrän tänään tietysti sen, että kaikki teennäisyys ja koruommel aiheuttavat sylkyreaktion. Mutta muistelen kyllä, että eläydyin rooliini täysillä. Kun minun piti olla rakkaus niin yritin parhaan kykyni mukaan olla rakkaus.