Tuska on aika erikoinen asia. Se ei välttämättä pysy ikuisesti itsenään vaan se voi kokea äkisti muodonmuutoksen. Silloin se muuttuu nauruksi. Salpaantuminen helpottuu. Täytyy nauraa. Ihan kippurassakin. Tällä hetkellä nauran paljon - itsekseni. Eihän minulla juuri naurukaveria ole mutta on ollut. On löytynyt yhteys ilonpidossa. - Töissäkin on ihan mahtavaa, jos on naurukavereita. Itseltäni naurukaveruus töissäni vähiinsä loppui. Nyt annan naurun voimistua eläkkeellä ja katson mihin se kantaa tulevissa elämäni ratkaisuissa. - Naurua ei aina pysty jakamaan oikealla tavalla. Toinen ihminen ei kykene tunnistamaan sitä aspektia mistä nauru alkaa. Hän saattaa ihmetellä ja loukkaantuakin. - Tämä blogi pohjimmiltaan etsii naurua ja iloa ja pitää niitä suuressa arvossa. Suuremmassa kuin päättymätöntä vakavaa filosofointia. Nauran, olen siis olemassa.