Kirjoitin raamattuparkaisuja ja sitten poistin ne. En ole Raamatun tuntija. Sanoisinko niin, että olen sielullisen kärsimyksen tuntija kyllä. Tiedän miltä tuntuu ajatus, että kukaan ei ole kaltaiseni. - En lue kovinkaan usein Raamattua, koska koen, että se on kaikenlaisen aineksen vyöry. Möykkä. Ei kuiskaus ja minähän olen kuiskausaktivisti. En muista, että Raamatusta löytyisi seuraava lause: Ja Jeesus kuiskasi heille: "Rakastakaa ruhjomatta toisianne." On olemassa ihmisiä, joilla on karuja elämänkohtaloita. He itkevät kohtaloitaan. Mutta onko heissä sittenkin syvintä kovuus? Kun he saavat käsiinsä Raamatun niin heidän kovuutensa saa kaverin... Näinkö se menee?