Voisi tehdä harjoitteen, että menee sänkyyn makaamaan ja laittaa silmät kiinni ja keskittyy hengitykseen. Sen jälkeen alkaa sanoa rauhallisesti oman elämän ydinlauseita mielessään (ne on mahdollista kirjoittaa aina myös yksityiseen päiväkirjaan mitä ei näytä muille). - "Minä olen ------, koska tapahtui niin, että ------." "En pystynyt estämään, että tapahtui ------." "Rajojani rikottiin tekemällä ------." "Minulla on ollut pelkoja, koska ------." "Minussa on perustavanlaatuista turvattomuutta, koska hän oli / he olivat ------." "Luottamukseni elämän kantavuuteen on ollut vähäinen, koska ------." "Minut petettiin siten, että ------." "Minun on joskus vaikea uskoa Jumalaan, koska ------." Nämä ovat traumatisoituneen ihmisen identiteettilauseita. Elämänkertomuslauseita. Äärimmäisen raskaita lauseita, joita eksistenssi joskus kaikin keinoin välttelee.