Voi olla, että sittenkin pääsen liikkumaan luontoon. Se edellyttää tiukkaa ruokavaliota ja siinä eräitä havaintoja, joihin palaan myöhemmin. - Tulee silmiini kuva. Romaanin tai novellin aihe. Kenties. --- Kuljen metsässä. Se humisee ja eksistentiaalinen ahdistus. Linnut laulavat ja yksinäisyys laulaa sisimmässäni. - Äkisti herään suurempiin ääniin. Karhu! Metsissä on nykyäänkin karhuja ja karhujen läheisyydessä hyvät käytöstavat ovat kultaa kalliimpia. Mitä ne ovat? - Jähmetyn. Karhu tallaa yhä lähemmäksi ja taidan olla sen ruokaa. - Huuleni tapailevat: "Olen vanha. Kipuveikko. Maistun pahalta..." Karhu pysähtyy ja epätoivon äärimmäisellä hetkellä kuulen vetoketjun äänen. - Kas, sisältä työntyy esiin nainen. Ihan bikineissä. Hän huudahtaa: "Kaikista maailman naisista juuri minä tahdon olla vaimosi!" - Hän pitää käsissään karhuntaljaa minkä sisältä on ilmestynyt elämääni. Valekarhu! Mikä onni! Vastaan: "Olisit voinut ihan oikeesti olla säikyttämättä." Nainen naurahtaa ja hymyilen. - Kun rakennan metsään mökin niin sana alkaa kiertää. Nyt se on jo niin outo että se elää karhun kanssa...