Kenen tehtävänä yliopistoissa on opettaa oleellisen näkemistä? Onko yliopistojen tehtävänä opettaa oleellisen näkemistä? Mitä seuraa siitä kun näkee oleellista? Sitouttavatko yliopistot opiskelijoitaan oleellisen? Mikä on yliopistojen moraali? Mikä on niiden moraali varsinkin tänään ja miten tuo moraali mahdollisesti kytkeytyy oleelliseen? - Edellä mainituista kysymyksistä toivoisin yliopistolaitoksen järjestävän vaikka päiväseminaarin Helsingissä. - Onko tieteellinen vapaus yhtä kuin sitä, että on mahdollista vapaasti paeta sitä mikä on oleellista? - Mitä sisältäisi oppi oleellisesta? Sinänsä matematiikka, fysiikka ja kemia ovat oleellisen oppeja. Itsessään itsesisältöisyyksineen. 1+1=2 on oleellisesti todempi kuin 1+1=3. - Jokainen blogini lukija tietää, että minulle ihmistsunami ja ilmastonmuutos ovat oleellisia asioita. Kun olen yhteiskuntatieteissä koulutukseni saanut niin näitä oleellisia asioita en pysty ohittamaan silloin kun tarkastelen sosiaalisia järjestelmiä ja niiden toimivuutta ja kaaoksen uhkia. - Miten yliopistot etsivät tutkimuskohteita silloin jos niitä ohjaa oleellisen löytämisen arvo? Tässä olen ajatellut niin, että oleellinen on painokkainta ja vaikuttavinta. - Ymmärrän sen, jos maisteritasolla opinnäytetyöt ovat vielä tutkimustyön osaamisen näyttöjä. Mutta väitöskirjojen kyllä täytyisi etsiä oleellista. Ja ilman muuta tutkimustyön sen jälkeen. - Voidaan totta kai kysyä sitä missä suhteessa oleellinen on oleellista? Toisin sanoen sitäkin miten oleellista mitataan. Ja onko olemassa jokin yleispätevä oleellinen. - Millä tavoin yliopistot suhteessa oleelliseen syyllistyvät ylpeään itsepetokseen? Varsinkin tänään? Olisiko oleellista ja rehellistä, jos näkyisi yliopistojen kriisiytyminen?