Laitoin television päälle ja siellä oli meneillään jokin ruuanlaittokilpailu. Piti tehdä hyvää ruokaa nopeasti. Kilpailijat painoivat päälle niska limassa. - Eikö riitä että tehtäisiin ruokaa vähemmällä kiireellä? - Muistan kuulleeni jostakin luostarin vapaaehtoistyöntekijästä. Kun hän tahtoi olla esimerkillinen niin hän juoksi joka paikkaan. Silloin luostarin johtaja puuttui lempeästi peliin ja kertoi: "Luostarissa ei juosta. Asiat ehditään tekemään juoksemattakin." - Kiireinen ihminen on tarpeellinen ihminen. - Kukaan ei ota tosissaan ihmisistä, joka keskustelee toisen ihmisen kanssa ilman ettei hänelle soiteta ja hoputeta muualle sieltä missä keskustelua käydään. - Kun blogissani tuon esiin käsitteen ihmistsunami niin sitä ei kuunnella, koska on niin kiire tekemään lapsia. - Tänään kiire on valtava sosiaalinen painekenttä minkä puitteissa ihminen vieraantuu todellisesta olemuksestaan ja planeetan tärkeysjärjestyksistä, jotka liittyvät kestävään kehitykseen. - Eläkkeelläkin luodaan kiire. - Ihmisen robotisaatio ja samanlaistaminen on meneillään. Kiireellä.