Voin nyt eläkkeellä hieman laskea kilpeäni. Minun ei enää tarvitse olla niin varuillani kuin olen ollut. - Pahimmissa vaiheissa sota oli se puite mistä etsin samiksia. Eläytymisen kohteita. Selviytymistaistelu oli käynnissä. Luin kaukopartiokirjallisuutta. Olin  kaukopartiomatkalla sosiaalisessa ympäristössäni, joka alkoi yhä enemmän etääntyä. - Äsken kävin kirpputorilla. Pidän niiden välittämästä ajan kokemuksesta. - Aika on koskettanut esineitä, jotka kerran olivat uusia. Tartun niihin ja katselen. Jos jotain ostan niin ne ovat kirjoja. Vinyylilevyjä. - Hautausmaat ja kirpputorit ovat totaalisia paikkoja. - Aika menee ilostelemaan uusien kehään tulijoiden kanssa. - Niin. Pidin näpeissäni pitkään erästä sotakirjaa. Kuljin sen kanssa mutta kävin palauttamassa hyllyyn. Jokin sotakirjassa soti vastaan. Nyt on nyt ja yritän vielä stepata mukana. - Käsiini sattui John Irvingin Oman elämänsä sankari. Hyvä nimi. Ostin sen. - Mietin itseäni. Voisiko oman elämänsä luuserista tulla jonkinlainen oman elämänsä sietäjä? - Tietenkin taistelu tulevien sukupolvien puolesta jatkuu, että nekin saisivat jättää merkkinsä kirpputoreille. Ja hautausmaille sukupolvien aaltoliikkeessä. - Aika veitikka tuo aika.